Mistä tarina sai alkunsa

Toiminnan käynnistäjänä toimii Jussi Ylinen Kuortaneelta.

Lapsena Jussi vietti paljon aikaa naapurin kukkapuskissa pyydystäen kimalaisia purkkiin. Pistokset kuuluivat kesään siinä missä aurinko ja sääsketkin – niihin tottui nopeasti.

Nykyään sama meininki on vain vähän edennyt pidemmälle: pistoja tulee välillä, kun mehiläispesiä availlaan ilman paitaa kuningatarta etsien – tai ihan muuten vain “hyttysterapiaa” hakiessa metsän siimeksessä.

Yksi vahvimmista lapsuuden muistoista liittyy Jussin isoisän pihassa olleisiin mehiläispesiin. Oman kotihunajan maku jäi mieleen jo silloin – ja se maku on sellainen, jota ei unohda.
Sitä samaa ei ole löytynyt ulkomaisista tai teollisesti käsitellyistä hunajista. Suomalaisessa lähihunajassa on jotain ainutlaatuista.

Myös Jussin sedällä oli aikanaan mehiläispesiä, mutta varroapunkin leviäminen Suomeen tuhosi pesät ja vei samalla motivaation jatkaa tarhausta. Tämä tarina jäi elämään taustalle muistutuksena siitä, kuinka herkkä ja vaativa ala mehiläistarhaus voi olla.

Jussi on aina ollut perso makealle, ja jossain vaiheessa sokeri vaihtui hunajaan hieman kevyemmän elämäntavan toivossa. Siitä alkoi ajatus omista mehiläisistä – ajatus, joka nousi esiin yhä uudelleen vuosi vuodelta.

Lähipiiri kuitenkin toppuutteli:

"Halvemmaksi tulee ostaa purkki hunajaa kaupasta kuin aloittaa mehiläistarhaus."

Ja kyllähän se totta onkin – ainakin alkuun.

Silti ajatus ei koskaan kadonnut. Jokin siinä veti puoleensa vuodesta toiseen.

Hunaja on ollut se voima, joka on hiljalleen vienyt kohti tätä unelmaa – jonkinlainen sisäinen pakote, joka ei ole vuosien varrella kadonnut mihinkään.

Lopulta tuli piste, jossa ajatus muuttui teoiksi. Hunajan käyttö kasvoi siihen tasoon, että omavaraisuus alkoi tuntua järkevältä vaihtoehdolta.

"Sitten kun menee omassa käytössä 1–2 kiloa hunajaa viikossa, niin kannattaa hankkia oma pesä."

Opintojen myötä kiinnostus mehiläistarhaukseen syveni nopeasti. Erityisesti emojen kasvatus sekä mehiläisrodut alkoivat kiinnostaa – etenkin sellaiset ominaisuudet, jotka tekevät mehiläisistä kestävämpiä ja paremmin varroapunkkia sietäviä. Taustalla vaikutti myös suvun historia: sedän pesät aikoinaan tuhoutuivat juuri varroapunkin vuoksi.

Ensimmäinen oma “ostopesä”, italialaista rotua, ei selvinnyt ensimmäisestä talvesta (2024–2025), vaikka torjunnat tehtiin ohjeiden mukaisesti. Punkkeja oli nähtävissä jo kesällä runsaasti, ja lopputulos oli lopulta väistämätön.

Samaan aikaan toinen yhdyskunta, Buckfast-rotuinen, käyttäytyi täysin eri tavalla. Se selvisi talvesta hengissä – ja vieläpä hyvässä kunnossa.

Seuraava talvi (2025–2026) vahvisti havaintoa entisestään: Buckfast-yhdyskunta talvehti ilman punkintorjuntatoimenpiteitä ja tuli kevääseen vahvana ja elinvoimaisena.

Tämä herätti entistä suuremman kiinnostuksen ymmärtää, mistä erot johtuvat – ja miten tällaisia ominaisuuksia voisi kehittää eteenpäin.

Siitä syntyi vahva suunta: emokasvatus, kestävien linjojen kehittäminen ja hunajatuotanto kulkevat rinnakkain.

Ja oikeastaan…
tämä tarina on vasta alussa.

Mehiläistarhaajaksi Saarijärvellä 2023-2025,
taustalla Opettaja, Jorma Sahinaho

Kevään ensimmäisten lentojen seuraamista 2026